Muutoksessa

Museo sulki ovensa työteliään syksyn jälkeen 21.12. Jo tuolloin olivat vitriinit alkaneet liikuskella salissa etsiytyen pois tulevan remontin tieltä. Pian joululoman päättymisen jälkeen alkoivat suuremmatkin muutokset salin muuntautuessa

dav
Joulukuussa vitriinit siirrettiin salin laidoille

rakennustyömaaksi. Viimeiset viikot onkin kuunneltu hiomakoneen ääntä, väistelty rakennustarvikepinoja ja yllätytty päivittäin siitä, miten sali on kokenut muodonmuutoksen toinen toisensa jälkeen.

Tätä kirjoittaessani seiniä loppumaalataan ja ovenpieliä viimeistellään. Vasta sen jälkeen me pääsemme tekemään omaa osuuttamme eli rakentamaan varsinaista näyttelyä. Odotellessa olemme purkaneet nykyistä perusnäyttelyä. Käsiemme kautta on kulkenut lukemattomia näytteitä, joiden uudesta sijoituksesta on päätetty. Lisäksi näyttelykalusteita on siirretty paikasta toiseen ja tarpeettomia kalusteita on lahjoitettu eteenpäin.

Vanha lajistopuolikin on saanut oman osansa tästä mullistuksesta. Vanhoja näytteitä on läpikäyty, kaksoiskappaleita viety kokoelmatiloihin ja kaikkein huonokuntoisimpia näytteitä poistettu. Ylimääräisiä täytettyjä eläimiä on lisäksi siirretty Helsingin luonnontieteelliseen keskusmuseoon, Luomukseen. Olemme tarkistaneet näytteiden nimistöä ja vaihdamme kaikki nimilaput uusiin. Vanhat vitriinit käydään läpi puhdistaen ne ja pesten lasit.

dav
Konservaattori Netta Lempiäinen kokoamassa näytekuormaa Helsinkiin vietäväksi

Työtä riittää tehtäväksi vielä paljon. Korvaamattomana apuna ovat olleet yhdistyksen vapaaehtoiset, joiden uutterat ponnistukset ovat vieneet työtä jatkuvasti eteenpäin. Lintupuolen uuteen järjestelyyn saamme lisäksi vetoapua Lounais-Hämeen lintuharrastajat ry:n vapaaehtoisista. Ilman näitä resursseja työmme olisi koko lailla takkuisampaa ja hitaampaa. Suurkiitokset siis kaikille työtä avustaneille!

dav
Näytteiden kokoamista ja läpikäyntiä. Mistä tämä näyte on peräisin, ovatko siinä asianmukaiset löytötiedot, kuuluuko se tallennusvastuullemme?

On mielenkiintoista ja kiehtovaa nähdä, miten paperille hahmotellut tekniset piirustukset ja suunnitelmakuvat muotoutuvat hiljakseen todellisuudeksi. Mutkilta matkassa ei ole vältytty, ja muutoksiakin olemme joutuneet tekemään. Jahka väliseinät saadaan valmiiksi, pääsemme etenemään seuraavaan vaiheeseen. On jännittävä nähdä, millaiset yllätykset ja käänteet meitä siellä odottavat.

-Annukka

Mainokset