Työssäoppijan kuulumisia

Hei vaan kaikille!

Ruudun toisella puolella kirjoittelee tällä kertaa Milla. Olen Ammattiopisto Tavastian matkailualan 3. vuoden opiskelija ja Forssan luonnonhistoriallisella museolla työssäoppimisjaksolla. Suoritan opastuspalveluita, mutta monenlaista muutakin olen toki tehnyt. Tässä postauksessa vähän raotan sitä, minkälaisia asioita olen täällä ollut tekemässä ja mitä museolla on tapahtunut.

Aloitin maanantaina 21.11. Tutustuin museon tiloihin ja käytäntöihin. Ensimmäisinä päivinä tuli koululaisryhmiä, joten pääsin heti esittelemään museota ja sen esineistöä. Opastuksia tulen jatkossakin täällä tekemään.
Museo on ollut ennestään tuttu pienestä pitäen kun olen opastuksissa käynyt, tosin vähän oli vielä sormi suussa erityisesti jakson alussa. Lapsille kun piti neuvoa, mistä löytyy mitäkin. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun pääsin itsekin vastailemaan lasten kysymyksiin ja kommentteihin, siinä itsekin oppi samalla tiloista niitä kierrellessä.

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna 26.-27.11.2016 oli Kehräämön joulutori, josta erillisen postauksen jo kirjoitinkin. Tuona viikonloppuna museokin oli poikkeuksellisin aukioloajoin avoinna, ja väkeä riitti ihan mukavasti. Ennen joulutapahtumaa kävimme kaupassa hakemassa viikonlopuksi tänne museolle tykötarpeita, kuten glögiä ja pipareita. Lapsille oli askartelua luvassa, joten askartelimme valmiiksi muutaman mallikappaleen ja huolehdimme tarvikkeista.

Viikonloppuna osa ajasta meni ihan vain ollessa asiakkaiden käytettävissä ja jutellessa heidän kanssaan, mutta huolehdin myös tarjoilupöydästä. Välillä kävin tekemässä lisää glögiä ja hakemassa pipareita ja suklaata. Joitakin kysymyksiäkin asiakkailta tuli, joihin sitten parhaani mukaan vastailin.

Toisella viikolla oli valokuvaukseen liittyviä puuhia. Vaihtuvien näyttelyiden tilaan tuli perjantaina 2.12.  Markku Könkkölän ”Pohjolan orkideat” – valokuvanäyttely.
Ripustimme sitä ennen noita kyseisiä tauluja seinille, ja pakko sanoa, että erittäin onnistuneita kuvia.

Myös Martti Jämsä työtoverineen tuli käymään. Haimme varastosta linnunmunia, joita he sitten kuvailivat useita tunteja. Muutaman kuvan näin sivusilmällä, ammattilaisen jälkeä.

Annukan kanssa kirjasimme kaikki varaston linnunmunat tietokoneelle. Ensin kirjattiin latinankelinen nimi, jonka jälkeen suomenkielinen nimi, lukumäärä ja laatikko josta otettiin. Osasta puuttui tietoja esimerkiksi nimistön osalta, joten hain niitä sitten myöhemmin Googlella.

Olen tehnyt myös töitä liittyen museon tulevaan uuteen näyttelyyn, jonka teemana on erityisesti luonnonsuojelu. Olen koonnut tietoja Suomessa uhanalaisista eläimistä ja kasveista, sekä hakenut tietoja ja kirjannut ylös tiivistetyt tiedot merkittävistä suomalaisista luonnonsuojelijoista. Yksi päivä kului kotona tehdessä edellämainittuja etätyönä.
Sain luettavaksi tuon näyttelyn käsikirjoituksen ja oikein hyvältä tuntuivat suunnitelmat. Uskon, että näyttelystä tulee visuaalisestikin näyttävä. Pidimme myös täällä museolla tapaamisen erään tutkijan kanssa, ja hänkin tuntui olevan tyytyväinen suunnitelmiin.

Koska museo uudistuu, kävimme Annukan kanssa läpi vähän esineistöä. Osa menee tutkimus- tai opetuskokoelmiin säästöön, osan siirsimme poistoihin, sillä kaikkea ei millään voi eikä tarvitse säästää.

Välillä olen vastannut puhelinsoittoihin, vaikkakin toisinaan on tarvinnut kysellä muilta lisätietoa kysymyksiin. Aina kuitenkin on saatu asiat hoidettua.

Huolehdin myös tämän museon blogin kirjoittamisesta, kirjoittaminen yleensäkin on minulle luontaista ja mielekästä tekemistä. Museollahan on myös Facebook-sivut, tulen myös niitä päivittelemään.

Olen viihtynyt museolla, ja minut on otettu hyvin vastaan. Olen kokenut kuuluvani yhteisöön mukaan, eikä minua ole sivuutettu mitenkään vaikka olenkin työssäoppija, enkä varsinainen työntekijä. Luulen, että loppujaksokin sujuu antoisasti.
Hyvää joulun odotusta kaikille!

 

-Milla, työssäoppija-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s