Miljoonia pönttöjä

Miljoona linnunpönttöä -kampanja starttasi maaliskuun alussa ja jatkuu aina toukokuun 2017 loppuun asti. Tavoitteena on tempauksen nimen mukaisesti saada kampanja-aikana miljoona uutta linnunpönttöä ympäri Suomea.

Linnunpönttö on konkreettinen ja toimiva tapa auttaa lintujamme. Kampanjan aikana voi nikkaroida pönttöjä itse, järjestää vaikkapa taloyhtiössä tai harrastusporukassa pönttötalkoot ja rekisteröidä ripustamansa pöntöt Ylen sivuille pönttörekisteriin.

Erkki Kuronen ja Mikko Hovila pönttötalkoissa
Linnunpöntön rakentaminen ei vaadi monimutkaisia työkaluja tai pitkää työrupeamaa (Kuva: Perhelauantai 19.3, Antero Suoranta)

Monet lintumme tarvitsevat pesäpaikakseen katettuja ja suojaisia tiloja. Erilaisista kolopuista on nykyisessä metsänhoidossa tullut pula, jolloin linnunpönttöjen merkitys korostuu. Etenkin monet isot linnut, kuten pöllöt, telkät ja isokoskelo, ovat pesäpaikkoja vailla. Harvempi myöskään tekee näille lajeille sopivia pönttöjä luontoon ripustettaviksi. Monille kolopesijöille linnunpöntöt tarjoavat turvallisen pesäpaikan ja niiden tekeminen vaikuttaa suoraan positiivisesti lintukantoihin.

Omalle mailleen pöntön voi ripustaa vapaasti, mutta muualla on pyydettävä maanomistajalta lupaa. Yleensä kunnilta heltiää helposti lupa ripustaa pönttöjä kaupunkimetsiin ja -puistoihin. Pönttö tulee kiinnittää puuhun aina niin, ettei ripustuspuu vaurioidu.

Ylen kampanjasivuilta voi käydä tarkastelemassa kampanjan etenemistä, hakea ohjeita pönttöjen nikkarointiin, rekisteröidä oman pönttönsä ja lueskella lintuaiheisia artikkeleita.

Erkki Kuronen pönttötalkoita vetämässä
Myös lapset osallistuvat mielellään pönttöjen rakentamiseen (Kuva: Perhelauantai 19.3., Antero Suoranta)

Meidän museollamme nikkaroitiin osana kampanjaa linnunpönttöjä 19.3. perhelauantain yhteydessä. Saimme apua nuorten työpajalta, jotka leikkasivat ystävällisesti tilaamamme laudat valmiiksi oikean mittaisiksi pätkiksi ja porasivat etulautoihin lentoaukot. Perhelauantaissa sitten riittikin, että yhdistyksen aktiivien opastuksella palat nakuteltiin yhteen. Päivän lopuksi saimmekin lisätä pönttöjä Forssan alueen rekisteriin liki 50 kappaletta! Suuret kiitokset kaikille osallistuneille ja toivottavasti mahdollisimman moni sai kipinän jatkaa pönttöaskarteluja myöhemmin kotonaankin.

Antoisia nikkarointihetkiä pönttöjen parissa  ja aurinkoisia kelejä lintujen tarkkailuun!

-Annukka

Mainokset

Eläinpäivän yleisöennätys

Eilen pidetty Eläinpäivä osoitti, että eläimet kiinnostavat ihmisiä Forssan alueella runsaasti. Vielä aamusella museolla oli hiljaista, mutta jo ennen ovien aukeamista paikalle alkoi kertyä väkeä jonoksi asti.

Eri pisteille oli koottu tietoa eläinsuojelusta, eläinten hyvinvoinnista ja eri eläinten oikeasta hoidosta. Mukana oli lisäksi eläviä yksilöitä niin koirista, kissoista, kaneista, käärmeistä, papukaijoista sekä hämähäkeistä. Kävijät pääsivätkin kyselemään suoraan omistajilta lemmikkien hoidosta, kokeilemaan miltä käärmeen suomuinen pinta tuntui tai silittämään hellyttäviä kaneja. Paikalla saattoi myös askarrella itselleen lehmänaamarin, ottaa osaa piirustuskilpailuun, opiskella koiran aktivointia tai kuunnella satutuokiota.

Animalia keräsi paikan päällä menestyksekkäästi nimiä uuden eläinsuojelulain tiukennusten puolesta, ja Jokioisten eläinsuojeluyhdistys esitteli tulevaa toimintaansa, kuten eläintaitokurssejaan. Tiina Lepo puolestaan esitteli suloisten kaniensa lisäksi myös päivähoitotoimintaansa sekä lastenleirejään.

Väkeä paikalle saapui odotettua enemmän. Emme tiedä vielä tällä hetkellä päivän tarkkaa kävijämäärää, koska sisäänkäynti tapahtumaan sijaitsi oman ovemme sijasta kirjaston puolella. Noin tuntia ennen tapahtuman päättymistä kirjaston mittari näytti tuhatta kävijää, joten tyytyväisiä hymyjä nähtiin järjestäjäpuolella useita. Kyseessä onkin museollemme yksittäisen tapahtuman yleisöennätys!

Saamamme palautteen sekä kävijämäärien perusteella totesimme, että tilausta tällaiselle tapahtumalle on jatkossakin. Ensi vuonna näihin aikoihin palailemmekin siis eläinten kiehtovaan maailmaan uudelleen, toivottavasti näemme niin vanhoja kuin uusiakin kävijöitä silloin.

Kiitämme vielä museon puolelta suuresti kaikkia järjestelyihin osallistuneita sekä kävijöitämme mukavasta päivästä! Ensi vuonna uusiksi!

-Annukka