”Maailma ennen ihmistä”

Joulukuun museolla avaa uusi vaihtuva näyttely, joka on ilonamme aina tammikuun loppuun saakka. ”Maailma ennen ihmistä” esittelee niin planeettamme lajistoa sekä elinympäristöjä esihistorialliselta ajalta kuin myös lahjakkaan taiteilijan tuotantoa.
img4457editpieni
Maija Karala on tiedetoimittaja, taiteilija ja luennoitsija (Kuva: Ville Salonen)

Maija Karala on biologian alan monitoiminainen. Karala on valmistunut ekologian ja evoluutiobiologian puolelta Jyväskylän yliopistosta. Tie vei jo opiskeluaikoina tieteen popularisoinnin pariin ja sen tuotoksia on näkynyt niin Karalan blogissa Erään planeetan ihmeet (mm. ehdolla Suomen vuoden parhaaksi blogiksi 2013 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä) kuin eri lehtienkin sivuilla. Nykyisin Karala tekee töitä freelancerina erilaisten biologian popularisointiin liittyvien projektien parissa: tiede- ja luontotoimittajana, kuvittajana, konsulttina ja luennoitsijana. Hänen kirjoittamiaan ja kuvittamiaan juttuja on voinut lukea esimerkiksi Helsingin Sanomista ja Tiede -lehdestä.

merileijona
Luonto tulee joskus hyvin lähelle

Karalan tekemä taidetta kutsutaan paleotaiteeksi. Sillä on Suomessa vain kourallinen tekijöitä. Taidelajin tarkoituksena on kuvata mahdollisimman tarkasti sukupuuttoon kuolleita lajeja ja maisemia. Tavoitteena on pyrkiä toteuttamaan kokonaisuudet parhaan käytettävissä olevan tiedon mukaan mahdollisimman realistisina.

Paleotaiteeseen liittyy alana omia erityishaasteitaan. Taiteilijan täytyy ymmärtää eläinten anatomiaa, ekologiaa sekä käyttäytymistä voidakseen kuvata uskottavasti erilaisia sukupuuttoon kuolleita eläimiä niiden arkisissa puuhissa. Eläinten tulisi  näyttää uskottavalta, mutta myöskään niiden käytöksessä ei saisi olla ristiriitaa esihistoriallisia elämää selittävän nykykäsityksen kanssa. Taiteilija joutuu kiinnittämään myös erityistä huomiota kuviensa taustaan, pohtien miten tuon ajan ilmasto ja kasvillisuus ovat maisemaa muokanneet. Tarpeellista on myös pohtia, onko kuvattu eläin voinut elää kuvaan valitussa ympäristössä.
elasmotherium vanellus mammoth steppe
Maijan näkemys Elasmotherium sibiricum
-lajista. Laji eli veilä rinnakkain ihmisen kanssa ja sen on jopa ehdotettu olevan myyttien yksisarvisen esikuva

Karala ei tee pääasiallisesti paleotaidetta työkseen, vaikka toimiikin kuvittajana. Taidelaji on Karalalle ensisijaisesti väylä tuulettaa omaa päätään, iloita luomisesta ja toimia osana maailmanlaajuista paleotaiteilijoiden yhteisöä. Karala saattaa kuvittaa esimerkiksi jonkin idean, joka liittyy uuteen löytöön tai kiistelyn alla olevaan aiheeseen. Esimerkiksi näyttelystä löytyvä Mekosuchus -krokotiili syntyi vastineena tutkimukseen, jonka mukaan krokotiilit eivät pelkästään osaa kiivetä puuhun, vaan tuntuisivat tekevän sitä mielellään. Mekosuchus -krokotiilin tiedetään olleen nykykrokotiilejä paremmin sopeutunut maaelämään, mutta sen kyvystä kiivetä puihin on kiistelty. Tiedeuutinen nykyisten kömpelöiden krokotiilien kiipeilystä innoitti Karalan piirtämään Mekosuchus-krokotiilin samoihin puuhiin.

Karalan ”Maailma ennen ihmistä” -näyttely on avoinna 2.12.2015 – 29.1.2016 museolla. Karala pitää lisäksi museon Brander-salissa 10.12 torstaina kello 17:00-18:00 yleisöluennon esihistoriallisesta luonnosta. Jos siis olet pohtinut, miltä luonto tuolloin näytti, miten dinosaurukset elivät tai miten lajit muuttuivat ajan kuluessa, tämä on tilaisuus juuri sinulle. Tule siis paikalle kuuntelemaan, keskustelemaan ja kyselemään! Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!
-Annukka
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s